OULU RIVER BLUES N’ ROOTS FESTIVAL
Koivurannan kahvila, Oulu 9.8.2025
Bluespohjaiseen musiikkiin keskittyviä festareita ei Suomessa ole koskaan liikaa. Pohjois-Suomessa asiaan on ottauduttu kiitettävästi useammallakin paikkakunnalla. Oulussa hyvän rytmimusiikin päälle on aina ymmärretty ja tyyli tuntuu jatkuvan. Oulujokivarressa, luonnonkauniilla paikalla toimiva Koivurannan Kahvila antoi lauantaina 9. elokuuta puitteet upouudelle festivaalille. Oulu River Blues N’ Roots Festival 2025 oli heti kärkeen peräti seitsemän bändin laadukas rutistus.
Tapahtuman taustalla olevat kokki Janne Pekkala ja Koivurannan omistaja Pekka Selin olivat laatineet bluesiin, rhythm & bluesiin sekä rock’n’rolliin painottuvan ohjelmiston, jota teemaan sopivat ruoka- ja juomapalvelut tukivat. Kesäisessä säässä tilaratkaisutkin olivat mitä parhaimmat: soitto soi tilavassa ja sivuiltaan avoimessa teltassa ja lisätilaa istuskeluun ja seisoskeluun löytyi viereisiltä sivuilta runsaasti. Juomapisteitä riitti ja saniteettitilat olivat kesäisen tyylikkäät, muovisiin bajamajoihin ei tarvinnut pujahdella. Loppuvaikutelma uudesta festivaalista oli erittäin myönteinen. Jos ei tällä tunnelmalla jatkoa seuraa, niin ihmepä on.
Alueelle pääsi jo iltapäivällä kahdelta ja kello kolme festivaalihistorian ensimmäisen artistin kunniatehtävä oli sälytetty juuri oikealle miehelle. Henry Ojutkangas on esittänyt laatubluesia jo 1970-luvulta lähtien ja nyt kuultiin soolosetti Henry O -nimellä. Perinnebluesia kitaran, dobron, huuliharpun ja stomp-boxin säestyksellä, näillä eväillä uusi tapahtuma saatiin käyntiin arvoisellaan tavalla.
Seuraavaksi mentiin jo bändiosastolle ja tarjolle tuli mojova latinki ”teksasii”. Nimittäin Low Helaz tykitti heti alkuun useamman biisin suoran sitä monille oikeimmaksi koettua ZZ Toppia eli makupaloja 70-luvun levyiltä. Trio osasi hommansa eikä yllätyksenä tullut tieto, että kitaristi Arto Louhelan aikaisempi kokoonpano oli kuulemma ZZ Toppila! Muutama biisi toki kuultiin partatrion biisilistan ulkopuoleltakin. Setti ei ollut totista triojyystöä, vaan boogie jytäsi hymyhuulin ja välipuheet olivat paikallismurteella höystettyä leukavaa sanailua.
Kolmas kokoonpano nousi lauteille jo viiden maissa ja nyt tapahtuman puuhamies Janne Pekkala pääsi itsekin tositoimiin rumpusetin äärelle. Joker Kings on valinnut tyylilajikseen vanhan rokin ja rockabillyn, niin musiikin kuin instrumentaation ja pukeutumisenkin suhteen. Musiikki risteili tutuilla reiteillä Johnny Burnettesta Eddie Cochraniin ja Carl Perkinsiin. Biisit olivat sen verran tuttuja, että niiden esittäjän on syytä osata asiansa ja jokerikurkot kyllä vastasivat huutoonsa.
Raimo Kauppilan pystybasso, Ari-Pekka Sipilän Gretch-kitara ja teräskielisellä varustautunut laulaja Jori Leisterä saivat yhdessä Pekkalan osaavan rumputyöskentelyn kanssa porukan tanssimaan jo ihan kunnolla. Ilmojen haltijatkin antoivat tukensa, sillä juuri Joker Kingsien setin alettua alkoi myös taivas antaa kostuketta Oulun kesäiltaan ja sivualueilta kaikki siirtyivät soittokatokseen. Tunnelma oli tietenkin sen mukainen eli koko ajan kohoava ja riehakoituva.
Sade kesti lopulta vain puolisen tuntia ja Wristshakers pääsi aloittamaan ilta-auringon loistaessa. Rovaniemeläisryhmän historia ulottuu peräti vuoteen 1980 ja vuosiin on mahtunut miehistönmuutos jos toinenkin. Kepa Härkönen kitaroineen on kuitenkin ollut mukana alusta lähtien, samoin basisti Hannu Lehtomaa ja rumpali Mikko Koivula kuuluvat alkuperäiseen miehistöön.
Laulaja-harpisti Jussi Nykänen on hänkin 12 vuodessa ottanut tonttinsa haltuun haasteita pelkäämättä. Tarvittaessa biisi polkaistaan käyntiin vaikka aidolla Tarzan-huudolla, jonka rinnalla Weissmuller-vainaakin olisi nolostunut. Lyhyesti sanottuna rhythm & bluesia ja rock’n’rollia tuli sopivin Teksas-maustein liki myrskylintujen malliin, niin että bändin ensimmäisen kerran nähneestä raportoijasta tuli yksi uusi jäsen jo ennestään pitkään fanijoukkoon.
Professor Feelbad jatkoi festarikansan tanssittamista takuuvarmalla taktiikalla: soitetaan Dr. Feelgoodin biisejä hyvin tai vieläkin paremmin. Keikka alkoi Going Back Homella ja She Does It Rightiin se päättyi. Välillä kuultiin kaikki olennaiset hyväolohitit ja muutama muukin menopala, tyyliin Fats Dominon Hello Josephine.
Harri Nousiainen on solistina uskottava pukumies ilman turhia spagaatteja, Jaakko Vetämäjärvi hoitaa rumputontin ja Hantte Oivo on bassonsa kanssa rytmin kulmakivi. Kitaristi AP Sipilä kerkesi verrytellä takki päällä Joker Kingseissä ja nyt paitahihasillaan Sipilän Tele lauloi asiaa, olipa kyseessä Wilkon tai Gypien aikainen kipale.
Bändi sai muutama vuosi sitten harvinaisen kunnian esiintyä Canvey Islandin Lee Brilleaux Memorial -bileissä, eikä ihme. Monien kirjanpidossa Proffat kuuluu kohtaan maailman paras Dr. Feelgood -tribuutti. Tällä hetkellä vertailu äskettäin Suomea kiertäneeseen varsinaiseen bändiin ei ole oululaisten kannalta ainakaan kohtuuttoman tappiollinen, ellei peräti päin vastoin.
/B> muodostama kokenut rytmikopla, ei meiningistä svengiä puuttunut. Fat Chance olisi päässyt vieläkin paremmin oikeuksiinsa pari pykälää aikaisemmalla soittovuorolla, vaikkapa heti Joker Kingsien jälkeen.
The Beat From Palookaville on bändi, joka ei ole saavuttanut aivan niin suurta mainetta kuin ansaitsisi, mutta tietäjät tietävät, että tämän orkesterin keikoilla kannattaa varautua railakkaaseen meininkiin. Keulamiehenä nimittäin huhkii itseään säästämättä Trickbagistakin tuttu vauhtiveikko Tommy Moberg, joka ehtii ottaa yhden setin aikana moninkertaisesti keskivertokansalaiselle suositellun askelmäärän. Shown pohjana on rhythm & blues ja rock’n’roll höystettynä harvinaisella herkulla eli ska’lla.
Tukholman gentlemannit olivat napanneet Helsingistä mukaan menoon kitaristi Konstantin Kovalevin, joka hoiti tonttinsa tyylikkäästi ja näytti osaamistaan muutamassa napakassa soolossa. Muu bändi oli tällä kertaa Ubbe Hed (kontrabasso), Fredrik von Werder (piano), Christer Björklund (rummut), Tobbe Eliasson (tenorisaxofoni) ja Johan Norin (trumpetti).
Setti oli vauhdikas ja vaihteleva ilman kuolleita kohtia. Biisejä kuultiin muun muassa Sonicsilta ja White Stripesilta. Moni oli tullut tapahtumaan nimenomaan The Beat From Palookavilleä katsomaan, niinpä meno olikin mitä mellevin ja tunnelma katossa. Kaukaa viisaasti ennen päätösbändiä teltasta raivattiinkin puolet pöydistä ja tuoleista pois, että kansa mahtui tanssimaan. Siitä huolimatta osa jäi joraamaan ulkopuolellekin. Illan päätteeksi kesäyöhön käppäili nukkumaan tai jatkoille itsensä hikeen tanssannutta mutta tyytyväistä kansaa.
Olavi Rytkönen
(julkaistu BN-numerossa 4/2025)
Kuva: Joker Kings (c) Olavi Rytkönen
